chevron_left

Tuoreilla yrteillä herkullisia makuja ja silmänruokaa

15.5.2020
thumb image
thumb image

Tuoreilla yrteillä herkullisia makuja ja silmänruokaa

Yrtit ovat hyötykasveja ja lisäksi antavat iloa silmälle. Tuoreilla yrteillä saa hyvin makua ruokiin ja mikä olisi sen parempaa, kuin poimia ruonlaiton ohessa tuoreet yrtit omista istutuksista. Hyötykasvien istuttaminen on helppo askel kohti omavaraisuutta. Voit kasvattaa yrttejä avomaalla, parvekkeella tai sisällä ikkunalaudalla.  

Yrttien istutuspaikka kannattaa valita, niin että ne välttyisivät suoralta auringonpaahteelta. Yrttien kastelu vaihtelee hieman riippuen istutuspaikasta. Avomaalle istutetut yrtit tarvitsevat vähemmän vettä kuin parvekelaatikkoon tai suureen ruukkuun istutetut yrtit. Yleisesti ottaen kastellaan sitten, kun mullan pinta on kuiva. Lisäksi aamua pidetään parhaana ajankohtana kastelulle. (Hallberg 2019.)

Yrttejä pitäisi myös lannoittaa säännöllisesti. Lannoituksen lisäksi yrttejä kannattaa latvoa kasvukauden aikana. Latvotut osat voi hyödyntää ruoanlaitossa. Latvomisen ansiosta yrtti kasvaa aiempaa tuuheampana. (Hallberg 2019.)

Jos olet ensimmäistä kertaa kasvattamassa hyötykasveja kannattaa valita helppohoitoisimpia yrttejä. Tällaisia yrttejä ovat esimerkiksi Basilika, Korianteri, Minttu ja Persilja. (Hallberg 2019.)

 

LÄHTEET:

HALLBERG, Nora 2019-05-15. Yrttien kasvatus. Yhteishyvä. [Viitattu 2020-05-15.] Saatavissa: https://yhteishyva.fi/koti/yrttien-kasvatus/article-76876

15.5.2020

Kesäkukkasesonki kauneimmillaan

KESÄKUKKASESONKI ON TAAS TÄÄ
Lue lisää

Artikkeli:
loder image